|
Eurooppalainen näkövammaisten lasten kuvakirjakilpailu
Mikä on Tactus?
Tactus-ryhmä perustettiin Ranskassa Dijonissa vuonna 1999.
Ryhmässä on mukana näkövammaisten
lasten kuvakirjoista
kiinnostuneita henkilöitä, opettajia, kirjastonhoitajia ja
lasten vanhempia. Ryhmän
tavoitteena on tehdä kansainvälistä
yhteistyötä näkövammaisten lasten kosketeltavien
kuvakirjojen
tuottamiseksi ja kehittämiseksi.
Tactus-projekti sai vuosina 2002-2004 tukea EU:n Kulttuuri
2000-
ohjelmasta monikansallisena yhteistyöhankkeena. Muihin
tukijoihin kuuluu mm. Ranskan kulttuuriministeriö
ja Dijonin
kaupunki. Tactus-projekti jatkaa EU:n rahoittamana vuosina
2005-2008 nimellä Typhlo&Tactus.
Eurooppalainen Typhlo & Tactus-projekti 2005-2008
Tactus-ryhmä laajentui uudessa Typhlo & Tactus-projektissa.
Vuonna 2005 ryhmässä on jäseniä
kahdeksasta EU-maasta:
Ranska, Britannia, Belgia, Suomi, Saksa, Italia, Puola ja
Hollanti. Uutena
näkökulmana on kunkin maan kansallisen
kulttuuriperinnön vaaliminen. Tactus-kirjakilpailut
järjestetään
entiseen tapaan marras-joulukuussa Dijonissa.
Kilpailuissa tulee olemaan kaksi aiheen mukaista sarjaa,
toinen on vapaavalintainen aihe ja toinen kulttuuriperintöön
liittvä aihe, esim. kansansadut.
Eurooppalaisen Typhlo & Tactus-projektin johtoryhmän
kokoonpano:
• Philippe Claudet, Les Doigts Qui Rêvent, Ranska,
johtoryhmän puheenjohtaja
• Patricia Richard, A.N.P.E.A., Ranska
• Marion Ripley, Clear Vision Project, RNIB, Britannia
• Monique Clette, Oeuvre Nationale pour les Aveugles, Belgia
• Päivi Voutilainen, Celia–kirjasto, Suomi
• Anja Strobach, Grenzenlos gGmbH, Saksa
• Pietro Vecchiarelli, Federazione Italiana dei Istituzioni
pro Ciechi, Italia
• Boguslaw Marek, Polonia University Czestochowa, Puola
• Anneke Blok, Visio Loo Erf, Hollanti
Johtoryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja
marraskuussa Tactus-kilpailun yhteydessä.
Tactus–palkintokilpailu
Typhlo & Tactus-ryhmä järjestää vuosittain
Tactus-palkintokilpailun ja tuottaa palkitusta
koskettelukirjasta
tai kirjoista kopioita runsain määrin
kunkin osallistujamaan näkövammaisten lasten käyttöön.
Dijonilainen hyväntekeväisyysyritys Les Doigts Qui Rêvent
(LDQR) valmistaa kopiot palkituista kirjoista
kunkin
osallistujamaan omalla kielellä.
Suomalaiset koskettelukirjat ovat menestyneet hyvin
Tactus-kilpailussa. Vuosina 2002, 2003, 2004 ja
2005
suomalainen kirja on palkittu kunniamaininnalla.
Tactus-kilpailu pidetään vuosittain marraskuussa Dijonissa.
Viimeinen kilpailu on marraskuussa 2007.
Kilpailun
tuomaristo muodostuu osallistujamaiden edustajista, joiden
joukossa on myös
näkövammaisia henkilöitä. Palkintosumma on
500 euroa.
Lisätietoja: Päivi Voutilainen
paivi.voutilainen@celialib.fi puh. 09 2295 2250
tai www.tactus.org
|